Pimeydestä, talvesta ja feminiini-energiasta

Ajattelin kirjoittaa pimeästä, koska se aihe on ollut viime aikoina sydäntäni lähellä. Niinpä olen pyöritellyt mielessäni tuota aihetta vähän joka suunnalta ja löytänytkin siitä monenlaista ulottuvuutta. Koska elämme nyt sydäntalven aikaa, vuoden pimeintä aikaa, sain idean kirjoittaa uunituoreeseen blogiini ensimmäisenä niinkin valoisasta aiheesta kuin pimeys!

Pimeys alkoi kiehtomaan minua muutama vuosi sitten. Se alkoi oikeastaan siitä, että yllättäen tunsin syvää rauhaa ja onnellisuutta kun vuodenaika vaihtui kesästä syksyyn ja aloimme mennä kohti vuoden loppua. Sitten muistin, että jo paljon aikaisemmin, olen kokenut omituista haikeutta, kun päivät keväällä alkaa pidentymään.

Lapsena suurin pelkoni oli pimeä, ja vaikka olen aina viihtynyt yksin, pelkäsin näiden kahden yhdistelmää, yksinoloa pimeydessä. Pelko oli siinä ala-aste iässä niin voimakasta, että se jähmetti koko kehon. Istuin joskus syyspimeällä pienessä tuulikaapissa valot päällä ja odotin vanhempia kotiin kyläilyreissulta, koska muutaman metrin päässä oleva käytävän valokatkaisija oli liian pitkä matka kävellä pimeässä.

Aikuisena en ole kokenut enää samanlaista kokonaisvaltaista pelkoa, mutta pimeys ei varsinaisesti kiehtonutkaan.

Mutta sitten se alkoikin kiehtomaan.

Ensimmäisenä tajusin, etten enää tykkää kausivaloista ja ne jotenkin pilasi sen kauniin hämäränhyssyn, mikä näin loppuvuodesta on todella kaunista. Sitten aloin tehdä metsälenkkejä kuutamon valossa ja olin ihan haltioissani. Lopulta kävelin pilkkopimeässä metsässä, tunnustelin ja opetin itseäni ja näköäni toimimaan hämärässä.  Näin siis tavallaan siedätin itseäni pimeään, aloin tunnustella, kuulostella, mitä pimeys minussa herättää, mitä kehollisia tuntemuksia se saa aikaan. Sieltähän alkoi löytyä vaikka ja mitä Matka pimeyteen oli alkanut.

Aloin pohtimaan, miksi ja missä vaiheessa meidät opetetaan ajattelemaan että pimeä on pelottavaa. Onko jotain oikeaa syytä, miksi meille näin uskotellaan? Missä vaiheessa pieni lapsi oppii, että valoisa on hyvä ja pimeä ”paha”?

Sitten aloin miettimään pimeyttä käsitteenä laajemmin. Miksi aina sanotaan että valo voittaa pimeyden? Mitä siellä pimeässä lymyää sellaista mikä pitäisi voittaa?

Kun kaikella on kuitenkin jumalainen vastakappaleensa. Yin ja Yang. Yö ja päivä, aurinko ja kuu, kylmä ja kuuma, maskuliini ja feminiini jne. Valolla se on pimeys. Ilman toista ei voi olla toista.

Pimeys on feminiini-energiaa, se on luovaa, villiä, pehmeää, sisäänpäin kääntynyttä, hiljaista maan voimaa. Se työntää meitä puhdistautumaan, luopumaan kaikesta mikä ei ole enää tarpeellista ja hyödyllistä tällä matkallamme. Se on pyhä luomisen voima, joka kehittyy maan kerroksissa, keräten voimaansa, uudelleen syntymään.

Feminiini-energia on myös pyhää viisautta ja laajentunutta tietoisuutta. Se on intuitio, oma sisäinen ääni.

Sen kohtaaminen on tärkeää, jos haluat elää tietoisuuden polulla. Koska nämä kaikki asiat ovat sinussa, ne ovat myös siinä pimeydessä. Haluatko siis kohdata ne vai työntää sivuun. Sinä itse päätät.

Oikeastaan pimeyden kohtaaminen on omien varjojen kohtaamista. Uskallatko katsoa, mitä omassa pimeässä kaapissasi lymyää? Vai onko helpompaa sytyttää valot ja olla ajattelematta asiaa? Mikä toisissa ärsyttää, triggeröi?  Oletko suurimmaksi ajan arjessasi väsynyt ja onneton, tunnetko kiitollisuutta päivittäin?

Omiin varjoihin tutustuminen paljastaa sinulle paljon omasta elämästä. Se on välillä hyvin tuskaista, mutta se vapauttaa niin paljon sisäistä voimaa, että se työ kannattaa tehdä. Sitä kutsutaan varjotyöksi.

Kun lähdet sille tielle, kohtamaan varjosi ja oman pimeytesi- se on lopulta aika rankkaa hommaa. Voit pitää siitä ajoittain taukoa ja palata taas aiheiden pariin, kun voimavaroja on taas riittävästi. Tässäkin pätee hyvä sääntö- tasapaino!

Miksi pimeyteen ja varjoihin siis kannattaa tutustua?

Oma näkemykseni ja ahaa-elämykseni on ollut se, että vain sitä kautta voit sytyttää oman sisäisen valosi, ja sen jälkeen, mikään ulkoinen pimeys ei saa enää mieltäsi mustaksi, eikä energiaasi laskemaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että tulisimme immuuniksi kaikelle pahalle, ja väärälle mitä maailmassa tapahtuu. Tai, että ei tuntisi enää surua, murhetta, ärtymystä. Mutta kun ajattelutapasi muuttuu, myös tapasi reagoida muuttuu.

Kun tiedät, ja todella tunnet valon sydämessäsi, koko kehossasi- pimeys alkaa näyttäytymään eri tavalla. Voit täysin rinnoin iloita luonnon ja elämän sykleistä, sen uskomattomasta lahjasta. Sinun ei tarvitse vastustaa, pelätä tai vaipua kausimasennukseen, koska mikään ulkoinen pimeys ei enää vaikuta sinuun negatiivisesti. Pystyt kokemaan sisäistä rauhaa ja onnellisuutta oli olosuhteet, maailmantilanne, vuodenaika tai sää mikä tahansa.

Matka tähän alkaa siitä että tiedostat asioita. Teet matkan tiedostamattomasta tiedostamiseen. Oman alitajunnan tutkiminen on äärimmäisen mielenkiintoista. Ehkä teen oman postauksen tästä aiheesta vielä joskus.

Tärkein on kuitenkin hyväksyminen ja siitä on hyvä aloittaa. Voit lähteä yksitellen perkaamaan asioita, joita tuomitset, joko itsessäsi tai muissa. Käy kohta kohdalta läpi, ja kurkkaa niihinkin asioihin, jotka aiheuttaa häpeää tai ei tunnu erityisen mukavilta. Koe ja tunne, mitä asioiden täydellinen hyväksyminen tuntuu. Sen jälkeen voit päästää siitä tunteesta irti. Joistakin asioista, on helpompi irrottautua, jotkut vaativat enemmän työstöä.

Yksi isoin asia, jonka olen omassa elämässäni hyväksynyt, on läheisen ja tärkeän ihmisen kuolema. Kun olin ensin tehnyt surutyön, alkoi hyväksyminen ja irti päästäminen. Kuolema muuttuikin sen myötä kauniiksi asiaksi, missä ei ole mitään pelättävää.

Samalla lakkasin pelkäämästä pimeää. Tajusin, että pimeän pelkoni, olikin ollut koko ajan, jonkun muun asian pelkäämistä, ei itse pimeässä minua mikään pelottanut.

Katsomalla asioiden taakse, voimme vapautua monesta alitajuisesta pelosta. Jotta pystymme näkemään asioiden taakse, meidän täytyy hiljentyä.

Nauttikaamme tästä ihanasta intuitiivisesta vuodenajasta. Levätään, annetaan energian sisällämme varastoitua ja kasvaa, jotta voimme taas kevään tullessa, kukoistaa ja loistaa entistä kirkkaampana.

Rakkautta ja levollisuutta,

Sanna